perjantai 6. huhtikuuta 2018

6.1.Hiva Oalle saavuimme kaksi päivää sitten. Paikka on kuin paratiisi ja ihana olla maan kamaralla.
Ylitys kesti 19 päivää ja rapiat ja matkaa kertyi 3100 mailia. Heti samana päivänä menimme ilmoittautumaan maahan tulosta ja kävelyä kylään oli kolmisen kilometriä, joka tuntui ikuisuudelta kun on viettänyt parikymmentä päivää merellä putkeen. Vähän heilutti varsinkin kun oli laiturilla. Vieläkin pitää olla hiukan aikaa kontillaan kun nousee laiturille. Hiva Oa on aivan upea pikkusaari ja todella kaunista ja taas erilaista verrattuna Galapacosiin tai Karibiaan. Olen aivan lumoutunut paikallisten tatuoinneista,  ja oman tulevan käsivarsi tatuointini malli on jo muuttunut. Kylä lähellä on upea mustaa hiekkaa oleva ranta. Vietin siellä eilen päivän keräillen ihania simpukoita ja kiviä ja meressä oli valtavat aallot, joissa oli aivan mieletöntä sukellella ja antaa aallon viedä. Huomenna matka jatkuu seuraavalle saarelle.

1.4.Tyynellä n.400 mailia Marquesasiin jäljellä. Takana 17 päivää täällä Tyynen meren ylityksellä. Päivät seuraa toistaan…syödään, juodaan, nukutaan, nauretaan, jumpataan, lueskellaan….elämä täällä purjeveneessä sujuu leppoisasti. Toisilla alkaa jo jalkoja kuumottaa kun perille enää muutama päivä. Minulle aivan sama matkalla tai perillä ….Viime yön vahtivuorossa oli upea täysikuu ja samalla upea auringonnousu. Seuraava täysikuu näkyy siten kotona Suomessa. Ajatus siitä tuntuu hyvältä ja samalla aikaa on tutustua Ranskan Polynesiaan vielä reilu kolme viikkoa.  Matka Tyynen Valtameren yli on ollut tavallaan, kuten odotin tai ajattelin. Paljon asioita suhteessa työhöni ja muuhunkin osaan elämääni on vahvistunut ja samalla olen onnellinen kaikesta siitä mitä minulla on elämässäni ja mitä olen saavuttanut. Henkisyyden lisääntyminen tapahtuu tahtomattanikin ja usko moniin asioihin joille olisin ennen nauranut ovat minulle nyt totuuksia. Luottamus siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja kaikkeen en edes itse pysty vaikuttamaan tuntuu vapauttavalta ja luonnolliselta. Minulla on oma kamppailuni maskuliinisen ja feminiinisen puoleni kanssa ja voitolla alkaa olla feminiininen puoleni. Täällä on niin ihanan paljon aikaa vain olla ja se on ihan vapauttavaa. Käsitykseni, että vahvuuteni on tuo maskuliininen puoleni ei tunnukaan enää niin todelta, olenkin useasti sanonut, että olen kuin muriseva koira joka oikeasti on peloissaan. Minun pelkoni on ollut tuoda oma haavoittuvaisuuteni näkyväksi ja nyt sen näkyväksi tekeminen tekee minusta kokonaisen ja vahvemman naisen naisena ja näin voin antaa tilaa myös miehelle rinnallani ilman murinoita.

18.3.Tyynellä 4.päivä ylitystä n.400 mailia takana
Meri on taas näyttänyt muotoansa, on ollut tyyntä, tuulta, upeita aaltoja, tähtitaivasta ja sadettakin. Ihana olla täällä merellä. Yövuorot, kokkausvuorot ja elämä täällä aavalla merellä alkaa sujua leppoisasti. Matkaa jäljellä parisen kymmentä päivää Marquesalle. Samalla ajatus, että reilun kuukauden päästä olen kotona, tuntuu hyvältä. Naisisto pelaa hyvin yhteen ja nauru raikaa täällä ihanasti. Puhutaan välillä vakavia asioita ja välillä pölväillään. Tehtiin kookoksesta jo alkumatkalla androgyyni Muu, jota sitten voidaan ’syytellä’ kun jotain on joltakin jäänyt tekemättä tai muuten vaan. Tällä hetkellä yön huvi on siirrellä Muuta sängystä toiseen ja yövuorosta palailija löytää sen milloin mistäkin sängyssään. Pari vuotta sitten Atlantin ylityksellä meillä oli Joku, joka oli sitten syypää, kun sellaista tarvittiin. Kun ollaan veneessä pitkällä purjehduksella, aina välillä löytyy jotain, joka ärsyttää, usein miten pikkuasioita, joilla ei olisi tavallisessa ympäristössä mitään merkitystä. Mun mantra on, että purjehdus on tärkeintä ja se auttaa minua pääsemään pikkuärsytyksistäni yli. Yhtenä päivänä on aivan tyyntä ja ’pysähdyttiin’ ja päästiin uimaan. Oli aika makeeta uida veneen ympäri keskellä Tyyntä Valtamerta ja vettä taisi olla alla neljä kilometriä. Muisto joka ei aivan hevin unohdu. Edelleenkin yövuorot on jotenkin maagisia; on ollut pilvistä ja nyt pari yötä taivas tähtiä täynnä. Edelleenkin odotellaan hyviin tuuliin pääsyä, että välillä on pitänyt mennä moottorilla. Tänään meidän pitäisi päästä pasaatituuliin ja saada lisää vauhtia.

8.2.Galapacos
Minulla ei oikeastaan ollut Galapacosta  kohtaan  muita odotuksia kuin nähdä paljon kilpikonnia. Se on jo toteutunut, joten loppuaika kuluu rennosti päivä kerrallaan mitään sen kummempia ohjelmia miettiessä. Olen kuunnellut koko matkan ajan Echard Tollen kirjoja ja yksi cd-kirja olisi vielä jäljellä. CD-soitin teki eilen tenät ja ei suostunut toimimaan ….mieleeni tuli ajatus että näin on tarkoituskin. Sitten iltapäivällä alkoi soitin taas pelittämään. 
Kaksi kuukautta reissussa osittain samalla porukalla alkaa jo tuntua. Sain ennen matkaani ohjeen että kaikella on tarkoitus ja eteeni tuodaan uudestaan ja uudestaan tietynlaisia ihmisiä kunnes opin läksyni eli päästämään irti ärsytyksestä jota tietynlainen käytös minussa aiheuttaa.
Eli oppimatkalla tämänkin suhteen ja joudun tätä itselleni muistuttelemaan. Kun päästän irti vanhasta tavastani ärsyyntyä alkaa toisten käytös tuntua merkityksettömältä ja eniten se vaikuttaa omaan olooni ja säilytän rauhan itsessäni ja omistan oman oloni. Vähän pitää kyllä hengitellä ja nieleskellä vielä eli opittavaa ja irti päästettävää vielä on. Elämä on J.

torstai 8. maaliskuuta 2018

22.2.-28.2.Panama-Galapacos
Aika alkaa menettää merkitystään. On vain matka ja sen aikana tapahtumia. Yli puolet matkasta tehty kohti Galapacosta. Neljäs yö ja valvontavuoro menossa. Yritän miettiä mitä tapahtui ekana päivänä mitä toisena ja mieleen tulee vain tapahtumat enkä pysty sijoittamaan niitä mihinkään tiettyyn päivään. Olemme nähneet useita upeita delfiiniparvia jotka ovat tervehtineet meitä ja seuranneet venettämme pitkään. Niiden iloista menoa voi seurata tuntikausia. Yhdellä yövuorollamme ne kulkivat taas veneen rinnalla ja niiden puhahduksesta saattoi tunnistaa paikan mistä joku taas pomppasi ilmaan. Tänään näkyi ulapalla valtava kilpikonna, joka kyllä näytti ’kelluvan’ vatsallaan ja jotenkin omituisesti. Aika veneessä kuluu nukkumisen, syömisen , yövuoron ja vain olmisen merkeissä. Mietin kuinka paljon meri ja sen tyyneys tai tyrskyt vaikuttaa mielialaan. Yksi apatiapäivä tällä matkalla on jo ollut ja silloin oli merikin tyyni ja ilma hiostava. Mietin illalla  että kuinka jaksan tuon ylityksen joka on yli kaksikymmentä päivää kun nyt jo on näin tylsistynyt.
Seuraavana aamuna meri näytti taas parhaansa, ihana tuuli ja vauhti ja koko edellisen illan ajatukset tuntuivat kaukaisilta. Tyyni Valtameri on nimensä mukaan näyttänyt meille tyyneytensä.
Alussa matka meni täysin peilityynessä meressä. Välillä kuljimme pitkän matkaa jossain ihmeellisessä mömmössä, punaista viivaa, pinnalta näytti joltain nesteeltä ja kun punainen lautta oli vähän uponnut se oli ihan hattaramaista. Ei aavistustakaan mitä se oli. Nyt meri on upean siniturkoosia ja yöllä valoplanktonit vielä koristavat sitä. Kuu on puolillaan ja valaisee öitämme.
Yövuorot teemme pareittain ja yksi kiertävä kolmen tunnin vuoro tulee aina yölle. Alkumatkassa jo kipparin ohjeet olivat, että viimeinen yövuoro hoitaa seuraavan päivän ruokailut. Se ei kuitenkaan siinä kokoonpanossa onnistunut, kun osa oli merisairasta ja osa vaan halutonta kokkaamaa.
Nyt näyttäisi, että ruuantekovuorot on saatu käynnistettyä tasapuolisesti.
Matkaa yhteensä noin kahdeksan sataa mailia ja nyt olemme noin puolessa välissä.

Galapacos alkaa lähestyä, meressä lilluu kilpikonnia, hyppelee rauskuja ja näimme saalistavan delfiinilauman. Uskomattoman näköisiä hyppyjä kun ne ympyrämuodostelmassa ajoivat kalat ´loukkuun´. Ruokailuvuoroaan odottivat myös lintuparvet delfiinien kanssa. Useita delfiiniparvia seuraili ja hauskutti meitä veneen ympärillä. Saimme myös kaksi uutta matkalaista veneeseen. Kumpparista löytyi koti kahdelle linnulle päiväksi. Ja niin näkyy Galapacos. Veneet ankkuroituvat pääsaaren satamaan josta kulku sitten rannalle onnistuu paikallisilla pikkuveneillä dollarin hintaan.
Heti kun ankkuri oli laskettu saimme joukon tulli- poliisi ja muita tyyppejä jotka tutkivat veneen ja varmistivat että meillä ei ole mukana mitään kiellettyjä elintarvikkeita. Ananaksista piti ottaa yläosa pois ja cian siemenet olivat kiellettyjen listalla joten niistä oli luovuttava.

Galapacos 28.2.
Nyt ollaan oltu täällä viikko ja vielä on viikko jäljellä. Ensimmäinen päivä meni chillaillessa ja netin lumoissa. Yhtenä päivänä vuokrasimme fillarit ja nousimme 6km ylämäkeä ja kävimme katsomassa laavatunneleita Bella Vistassa. Lounas nautittiin ravintolassa jolla ei ollut nimeä; astuimme sisään ja eteen tuotiin ensin keitto ja banaani ja lasi sitruunamehua. Sitten vielä riisiä ja lihaa papukastikkeella, koko homma 4 euroa. Paluumatka olikin sitten pelkkää alamäkeä, muutama polkaisu ja olimme taas satamassa.
4.3.-5.3. Isola di Isabella oli kuulemma kaunein näistä Galapacoksen saarista ja tein sinne kahden päivän matkan. Moottorivene jossa oli 800 heppaa rytki perille muutamassa tunnissa. Koko saarella asuu noin tuhat ihmistä. Pikkukylä josta löytyi mukava, puhdas hostellimme. Lähdimme paikallisen taksikuskin kyydissä pikkukierrokselle, laavatunneli, upea näköalapaikka josta näkyi koko saari, kilpikonnien luonnonsuojelualue jossa vanhimmat kilpparit 90 vuotiaita ja lopuksi kilometrien pituinen uimaranta jossa paljon iguaaneja. Sitten lounas tuoretta tonnikalaa ja riisiä ja hinta 5 euroa. Iltapäivällä kävimme uimarannalla jossa sulassa sovussa iguaanit, merileijonat, lapset ja me turistit. Välillä kaikki samalla penkilläkin. Seuraavan päivän retki oli Las Tintoreras, jossa valtavasti iguaaneja, sinijalkasuulia, merileijonia,kilpikonnia ja haita. Lopuksi pääsimme snorklailemaan kilpikonnien ja upeiden kalojen kanssa. Ihailin kahta upeaa isoa kilpparia pohjassa kun toinen lähti nousemaan suoraan kohti minua ylös, siinä meinasi kyllä mennä merivesi kurkkuun. Aivan mieletön kokemus. Sitten paluu veneelle ja Santa Cruzin saarelle.
6.3.Täälläkin nätävää riittää. Eilen suuntasimme luonnon suojelualueelle Tortuga Bayhin, jonne käveltävää oli noin kolme kilometriä. Sen kun talssii lähes neljänkymmenen asteen helteessä tietää kävelleensä. Rantaviivaa riitti toiset kolme kilsaa. Koko reissu kannatti, vaikka kilpikonnia emme nähneetkään, sen sijaan paljon iguaaneja ja upeaa rantaviivaa. Punainen lippu eli uintikielto liian kovien virtausten vuoksi. Onneksi sieltä löytyi pikkulaguuni missä saattoi uida. Vielä piti talssia takaisin. Huh huh, heti luonnonsuojelualueen jälkeen saimme mopotaksin ja kunnon pomppukyydillä pari kilsaa satamaan. Päivän kävelysaldo kymmenen kilsaa. Kylmät oluet ja hetki Wifibaarissa ennen veneelle menoa. Sitten lähtöillallinen yhdelle porukasta. Tein valkosipulikatkarapuja ja riisiä valkoviinissä.
7.3. Lepopäivä. Pyykkäröintiä, kirjoittelua, wifipuheluita ystäville. Iskin eilen varpaani puuhun ja kävely tuntuu aika hankalalta, joten zillauspäivä sopii tähän mainiosta.


torstai 22. helmikuuta 2018

30.1.Kolumbia-Santa Marta- Panama-Linton Bay
Purjehdus jatkuu. Kaksi yötä ja meri näytti taas loistokkuutensa. Oli pienä aaltoja, isoja aaltoja ja isoimmat taisivat olla 5 metrin hujakoilla, Tuulta riitti taas ajoittain yli 20m/s. Veden väri muuttui turkoosista hernekeiton väriseksi lähellä mantereen joenuomaa. Tuntuu aina uudestaan ja uudestaan uskomattomalta miten meri muuttaa muotoaan. Jännä kokemus oli kun yhtäkkiä kova tuuli heikkeni ja tuli tyyni hetki ilman mitään näkyvää syytä. Minä olin unten mailla ja heräsin kun ihana liike loppui hetkeksi. 24m/s tuulessa  minäkin mietin jos kovemmaksi tulee, niin ehkä on keulahytti jätettävä. No ei tullut ja uni maistui. Panamaan saavuimme Linton Bay Marinaan, koska siltä käsin oli maahantulomuodollisuudet olivat helpompia kun Colonissa. Matka Portobelloon, jossa oli maahantulo rekisteröinti meni taksilla
Ja takaisin satamaan mentiin paikallisella bussilla, joka oli todellinen elämys. Portobello oli pikkukylä. Järkyttävää oli kaikkialla näkyvä muoviroska ja todella monta hylättyä purjevenettä ankkurissa kylän edustalla. Paikallisilla oli talot aivan meren rannassa ja pihatkin olivat täynnä roskaa. Silti idyllinen pikkukylä ja löysimme sieltä hyvän ravintolankin. Sitten matka jatkui
Coloniin Shelter Bayhin missä olemme kökkineet nyt kohta viikon verran. Vene mitattiin ja Panaman kanavan ylityspäiväksi agenttimme ilmoitti 18.2. joka oli kuulemma ensimmäinen vapaa aika. Satama on sotilasalueella keskellä ei mitään. Täältä on kuljetus paikalliseen Colonin kauppakeskukseen kerran päivässä ja kaksi veneestä voi mennä mukaan. Aika ankea kauppakeskus mutta bunkrattava on että ruokaa riittää. Tää satamassa oleminen keskellä ei mitään on tylsintä mitä reissussa on tapahtunut, mutta tuulet pitävät meitä täällä että ainakaan tänään emme voi lähteä vielä seikkailemaan. Tänne on palattava siten ennen kanavaan menoa mutta tässä olisi vielä reilu viikko aikaa mennä íntiaanisaarelle´ San Blass jos tuulet meille tulevat suosiollisiksi. Onneksi veneessä on ilmastointi, muuten tää olis kyllä aika helvettiä nyt vaan tylsää. Tänään tehtiin ostoslistaa kahdelle kuukaudelle. Galapacos on  kallis paikka joten Tyynen Valtameren ylitys menee sitten aika paljon purkkiruualla. Panama Galapcos legille onneksi vielä säilyy tuorettakin ruokaa ja toivottavasti kahden viikon aikana löydämme kohtuuhintaisen vihannestorin Galapacosista. Tähän moodiin sopii erinomaisesti mun Echard Tollen cd-kirjat jotka olen ostanut vuosia sitten jenkeistä ja ne ovat odotelleet sopivaa hetkeä joka on nyt täydellinen.

6.2.Tuulet eivät suosineet San Blassille menoa joten suuntasimme lähelle Portobelloa lahden poukamaan jossa asusteli myös matkaoppaassakin mainittu Heke ´perkele´. Ihana paikka makeita pikkuravintoloita rannalla ja kaunista luontoa.  Poukma on kuulemma täynnä tykinkuulia ja muitakin aarteita. Kaikki kuuluista merirosvot olivat siellä vierailleet. Viikko kului vauhdilla ja sitten palasimme taas Shelter Bayihin. Sitten tapahtui miehistön vaihto ja kaksi lähti ja kaksi tuli.

21.2. Kanavan läpi meno kesti kaksi päivää. Nousimme kolmen sulun kautta 24 metrin korkeuteen ja yövyimme Gaton järvellä, josta sitten aamulla jatkoimme ensi parikymmentä mailia järven yli ja taas kolmen sulun kautta Tyynelle valtamerelle. Koko homma meni upeasti jos ei lasketa mukaan noita-akkaa jonka vene oli meidän veneeseemme  kiinnitettynä sulkujen ajan. Akka huuteli meidän veneeseemme ohjeita ja nimitteli kulun aikana ja irroituksen jälkeen vielä meitä mm.bitch, fucking brics jne… Molemmissa veneissä oli neuvonantajat joiden hommana oli antaa ohjeistukset.

22.2.lähdön tuntua...matka jatkuu...edessä tuhat mailia ja Galapacos jossa pysähdytään kahdeksi viikoksi ja sitten alkaa matkan varsinainen legi eli Tyynen Valtameren ylitys. Jeee ihana päästä taas merelle.




lauantai 27. tammikuuta 2018

25.1.Kolombia-Santa Marta-
Takana kahden päivän purjehdus johon mahtuu vauhtia ja villejä tilanteita. Upeat yöt kansivahdissa ja päivällä isot parvet delfiinejä kaksikin kertaa tervehtimässä meitä kulkien veneen rinnalla ja hyppien ympärillämme. Viimeinen yö minulla meni vatsataudissa joka onneksi parani juomisella lepäämisellä ja parilla Immodiumilla. Tullipahan koko kehon putsaus.
Viimeisen yön vauhtienkat oli 24m/s. Tossa vauhdissa alkoi minullakin etupunkassa vähän tuntua siltä ,että jos vielä vauhtia kasvaa pitäisi ehkä siirtyä muualle koisimaan. Olo oli kun mankelissa ja hyvin nukutti. Vatsa kyllä vaati veronsa että wc-käyntejää riitti koko yölle ihan kohtalaisesti.
Tämä matkustajana/gastina oleminen sopii minulle kyllä erinomaisesti. Joka saari on oma hallintoalueensa tulli muodollisuudet ovat jokaisessa satamassa. Tämä gastina oleminen on kyllä helppoa. Aikamoista selvitystyötä on tehtävä etukäteen näissä kipparillekkin uusissa paikoissa niin tulli muodollisuuksien kuin reittienkin suhteen. Gastina sitä sitten voi osallistua hommiin oman aktiivisuutensa mukaan. Keittiöpuuhat kyllä kulussa ovat Tuijan ja minun hommia muilla ei ihan kunto kestä. Aruballa tein kahden päivän ruuat valmiiksi; Perunasalaatti ja Risotto päiväruuiksi, iltaruuaksi kanaa kookosmaidossa jauhelihakastike. Noihin kansi hommiin voi sitten pikkuhiljaa tutustua koska Tyynen Valtameren Ylitys ylitetään sitten naisistolla ja Hannu kipparina.
Santa Marta on makein pikkukaupunki tähän mennessä. Täällä on paljon Kolumbialaisia turisteja mutta meitä valkonaamoja ei näy paljonkaan. Ehdottomasti paikka jonne voin tulla lomailemaan toisenkin kerran.
26.1. Maapäivä. Porukka hajaantui ja minä lähdin talssimaan aamusta kaupunki  kierrokselle kun helle ei vielä porota. Tää on niin makee paikka ja kaikki on todella halpaa….siis selitys shoppailulle. Kaksi ihanaa hellemekkoa ja legginsit  ja rahaa meni 30 dollaria. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä ja hymyileviä, me like. Siesta allkaa lähestyä ja istuskelen satamabaarissa ihanassa tuulenvireessä ja nautin nautin nautin, tää vaan on niin ihanaa….Here and now!
27.1.Vielä yksi bonuspäivä Kolunbiassa. Aamulla jostain tuli infoa että tuuliodotukset vetelee 60 knotsia…tieto sitten onneksi muuttui päivän mittaan ja näyttäisi maksimiennusteet jäävän 30-40 tienoille. Huomenna aamulla on lähtö jos ei mitään mutoksia tämän hetken säätiedotuksiin tule.

Ilta meni kolmen päivän ruokia valmistellessa. Aallon korkeus on 3-4 metriä, aaltoväli lyhyt ja takatuuli joten pomputusta tiedossa ja sillä kelillä ei meikäläinenkään halua olla kuumien patojen ääressä kuin korkeintaan valmiin ruuan lämmityksen verran. Kolme päivää purjehdusta ja sitten Panamassa. Goodbye Colombia!

maanantai 22. tammikuuta 2018

22.1. Aruba
Turistipäivä Aruballa. Eilen saavuimme Curacaolta Aruballe. Vauhtia riitti ja olimme ankkurissa jo aamuyöstä. Tullimuodollisuudet sujuivat vähän eri malliin kuin Curacaossa jossa piti mennä ensin keskustaan tulliin ja sitten ihan toisaalle ilmoittautumaan maahan. Täällä menimme satamaan ja tulli kuin immigration tyypit tulivat veneen luo ja koko homma oli ohi varmaan tunnissa. Ihanan ystävällisiä ihmisiä ja hyvää palvelua. Marina oli täynnä joten ankkuripaikka löytyi lentokentän läheltä kävelymatkan päästä varsinaisesta keskustasta. Eilen pikku kävelylenkki ja Raijan kanssa illastimme rantaravintolassa auringon laskiessa ja Sissi-veneemme näkyessä horisontissa. Aivan fantastista ruokaa ja palvelu oli erinomaista nam, nam.  Sitten viesti kipparille ja Hannu haki meidät Sissille. Aamusta lähdimme veneeltä ja suuntasimme ensin Starbucksiin jossa hyvät wifi-yhteydet. Vähät netteilyä ja sitten tänne keskustan ihanuuksiin. Nyt istuskelen Renasissance hotellin aulassa ja ympärillä on Cuccin, Pradan, Luis Vuittonin ja muiden luksusbrändien kauppoja.
Mieleen tulee yksi Miamin matka ja shoppailut siellä. Mukaan tuli varmaan kaikki merkit ja luottokortit tappiin. Nyt ainoa ostos on käsikoru, hinta 3 dollaria ja ei ole mitään halua/tarvetta/mielitekoa muihin kauppoihin. Tässä ympäristössä todella tajuan miten asioiden merkitykset ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Sinä aikana alkoi hahmoterapiani, joka johti terapeuttikoulutukseen ja terapeutiksi valmistumiseen. Samoihin aikoihin alkoi purjehdus harrastukseni. Molempien ansiosta istun nyt tässä onnellisena kolmen euron käsikorun ostajana ja vapautuneena shoppailusta, jonka tilalle on tullut purjehdus, jonkun asteiden hulluus sekin ainakin joidenkin mielestä, minulle rakkaus. Onnellisuusaste ++++100%.

Huomenna suuntana Kolumbia…aika mahtavaa ja vielä on päivää jäljellä. Nyt Starbucksiin nettiyhteyden päähän ja laitan blogin teille ja sitten kolttuja kengät pois ja pitkää rantaviivaa kävellen muutama kilsa kohti Sissiä josta kippari sitten taas kumpparilla noutaa veneelle.